Tarjotaan turvaa heikoimmassa asemassa oleville

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Heistä suurin osa on kehittyvissä maissa. Suomi voi omalta osaltaan tehdä enemmän poikkeuksellisen tilanteen ratkaisemiseksi. Nostetaan pakolaiskiintiö.

Pakolaiskiintiötä nostamalla Suomi voi auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten kidutuksen ja väkivallan uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä. Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on ollut 750 lähes koko 2000-luvun ajan. Kiintiötä nostettiin Syyrian kriisin takia 1050:een vuosina 2014 ja 2015. Kuitenkin vuonna 2016 kiintiö laskettiin taas 750 paikkaan.

Maailmalla on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Vastuu pakolaisten auttamisesta jakautuu epätasaisesti, sillä 86 prosenttia kaikista pakolaisista oleskelee kehittyvissä maissa. Esimerkiksi väkiluvultaan noin Suomen kokoisessa Libanonissa elää yli miljoona syyrialaista pakolaista. Köyhät maat kantavat suhteettoman vastuun pakolaisista rikkaan Euroopan sulkiessa rajojaan. Suomen kaltaisten vauraiden maiden on tehtävä osansa hädänalaisten auttamiseksi historiallisessa pakolaistilanteessa.

Pakolaiskiintiö tarjoaa mahdollisesti vuosia pakolaisleireillä odottaneille pakolaisille turvallisen reitin suojeluun. Aiempina vuosina Suomi on auttanut pakolaiskiintiön avulla muun muassa Afganistanista, Irakista, Iranista, Somaliasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Myanmarista pakenemaan joutuneita. Kiintiöpakolaisista noin puolet on viime vuosina ollut lapsia.

Mikä pakolaiskiintiö?

Pakolaiskiintiö on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n suosittelema kestävä ratkaisu pakolaisten auttamiseksi silloin, kun paluu lähtömaahan tai pysyvä asettuminen oleskelumaahan ei ole mahdollista. Kiintiö on vastaanottajamaalle hallittu keino auttaa, sillä tulijat valitaan huolellisesti ja ihmiset siirretään järjestetysti pakolaisleireiltä kuntiin.

Yli 21 miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi kotimaansa rajojen ulkopuolelle. Kodeistaan maan sisäisesti pakenemaan joutuneet ja turvapaikkaa hakeneet mukaan lukien pakolaisten määrä on kohonnut yli 65 miljoonaan. UNHCR:n mukaan ensi vuonna lähes 1,2 miljoonaa pakolaista tarvitsee uudelleensijoittamista, mutta valtioiden olemassa olevat pakolaiskiintiöt vastaavat murto-osaa tästä.

Allekirjoita vetoomus

”Antamalla minulle pakolaiskiintiön kautta turvan ja uuden mahdollisuuden elämään Suomi vahvisti minulle, että elämäni on kaikesta huolimatta elämisen arvoista”, sanoo Bahar Mozzafari, joka pääsi Suomeen yli kymmenen vuotta sitten pakolaiskiintiön kautta.

Eduskunta päättää pakolaiskiintiön suuruudesta joka vuosi talousarviota tehdessään. Monet päättäjät ovat kertoneet haluavansa auttaa kaikkein suurimmassa hädässä olevia ihmisiä pakolaisleireillä. Nyt siihen on taas mahdollisuus. Autetaan heitä päättämään oikein: allekirjoita vetoomus!

Voit auttaa myös levittämällä tietoa pakolaiskiintiöstä ja kannustamaan hallitusta nostamaan pakolaiskiintiötä somessa. Käytä tunnisteita #tarjotaanturvaa #mevälitämme.

Tässä viime vuosien kampanjatarinoita: