Somalialainen kulttuuri

Posted on

Yksi Suomen somalialaisten liiton tehtävistä on edistää oman kulttuurin säilymistä ja tehdä sitä tunnetuksi myös valtaväestön keskuudessa. Näin vähennetään ennakkoluuloja, lisätään molemminpuolista ymmärrystä ja luodaan sekä rakennetaan suhteita valtaväestön kanssa.

Somalialaisen kulttuurin erityispiirteitä

Somalialaisessa kulttuurissa tärkeää on vieraanvaraisuus ja lahjojen antaminen. Lahjoja saatetaan tarjota kiitokseksi pienistäkin palveluksista tai henkilön auttamisesta. Somalialaisen tarjoama lahja esimerkiksi viranomaiselle ei tarkoita lahjontaa, vaan kiitosta.

Somaliassa on yleistä kasvattilasten ottaminen esimerkiksi suvun sisällä. Maalla asuvista perheistä osa lapsista saattaa muuttaa sukulaisten luo kaupunkiin päästäkseen esimerkiksi opiskelemaan. Somalialainen kulttuuri korostaa yhteisöllisyyttä ja toisia autetaan herkästi.

Käytössä kaksi eri tuntijärjestelmää yhteisöllisessä Somaliassa

Pohjois-Somaliassa ja Etelä-Somaliassa käytetään eri tuntijärjestelmiä siirtomaavaltojen vaikutuksen vuoksi. Etelä-Somaliassa käytetään 12 tuntista kelloa, joka tarkoittaa, että päivä ja yö lasketaan erikseen. Päivän ensimmäinen tunti on klo seitsemän aamulla, joka sanotaan klo yksi aamulla tai iltapäivällä klo kaksi sanotaan klo kahdeksan päivällä. Tunnit lasketaan aamukuudesta eteenpäin: 1. tunti, 2. tunti, 3. tunti jne. Tästä syystä 24-tuntiseen järjestelmään tottunut saattaa hämääntyä kun iltapäivällä sanotaan kellon olevan kahdeksan. Pohjois-Somaliassa käytössä on 24 tuntinen järjestelmä.

Häät ja hautajaiset ovat yhteisöllisiä tapahtumia, kumpaankin saapuu satoja osallistujia. Tapana ei ole lähettää kutsuja, vaan kaikki ovat tervetulleita. Somalialaiset puhuvat kovaan ääneen, vaikka istuisivat vieretysten. Tämä on tapa, jolla somalialaiset kommunikoivat ja innostuvat keskustelunaiheistaan, eikä tarkoita esimerkiksi riitaa. Tuntemattomatkin somalialaiset hakeutuvat toistensa seuraan eikä suomalaista juroutta/ujoutta tunneta. Somalialainen kulttuuri on hyvin sosiaalista.

Lempinimet ovat yleisiä ja omaa tilaa arvostetaan

Uskonnollisista syistä naiset ja miehet eivät kättele. Katsekontaktin koetaan olevan epäkohteliasta, joten usein katsotaan vähän alaviistoon. Tämä korostuu varsinkin naisten ja miesten välisissä kanssakäymisissä.

Sukusovittelu on vahva perinne somalialaisessa kulttuurissa. Perheen sisäisiä riitatilanteita sovitellaan ensin oman suvun vaikutusvaltaisten henkilöiden voimin ennen yhteydenottoa viranomaisiin. Jos kuitenkin tapaukseen epäillään liittyvän rikosta, otetaan yhteyttä suoraan viranomaisiin.

Lempinimet ovat yleisiä somalialaisten keskuudessa. Lempinimet annetaan usein ulkoisten piirteiden perusteella, esimerkiksi Abdi Pitkä tai Mohamed Pitkätukka.

Somaliassa ei ole saunakulttuuria, sillä alastomuus on niin henkilökohtainen asia, ettei esimerkiksi uimahallin saunaan voi mennä ilman uima-asua, vaan vaikka pyyhkeellä.

Suomalaisen kulttuurin tunnettuus

Suomen somalialaisten liitto tekee jäsenistön keskuudessa tunnetuksi myös suomalaisia perinteitä ja juhlapyhiä, edistäen siten myös näiden tunnettuutta. Liitto kannustaa viettämään suomalaisia juhlapäiviä, kuten itsenäisyyspäivää tiedottaen ja järjestelyissä avustaen.

Suomensomalialaiset arvostavat Suomessa samoja asioita kuin valtaväestökin: rauhaa, turvallisuutta ja oikeusvaltiota. He ovat perustaneet aktiivisesti myös omia yhdistyksiään jotka tarjoavat mm. apua, tukea ja vapaa-ajan toiminnan vaihtoehtoja. Osa on mukana myös Somaliaan suuntautuvassa hyväntekeväisyys- ja kehitysyhteistyössä.