Kieli

Posted on

Somalian kieli kuuluu afro-aasialaisten kielten kuushilaiseen haaraan. Näitä kieliä puhutaan Afrikan sarveksi kutsutulla alueella. Muita kuushilaisia kieliä ovat pääasiassa Etiopiassa ja Keniassa puhuttu oromo sekä Etiopian sidaama- väestön puhuma sidamo. Oromo on kielistä suurin, somali toiseksi yleisin. Sitä puhuu äidinkielenään arviolta 18 miljoonaa ihmistä. Näistä suurimman osan muodostaa somalidiaspora, eli maastaan paennut somalialaisväestö. Somalinkielen lisäksi arabia on toinen Somalian virallisista kielistä.

alphabetsSomalinkieli on kuushilaisista kielistä parhaiten dokumentoitu. Tieteellistä tutkimusta aiheesta on tehty jo 1800- luvulta lähtien. Somalin virallinen kirjakieli luotiin vasta 1970- luvulla, jolloin käyttöön otettiin latinalainen aakkosto. Tuohon saakka käytössä oli ollut useampikin kirjoitusjärjestelmä. Kirjaimisto koostuu p-, v- ja z-kirjaimia lukuunottamatta samoista konsonanteista kuin suomenkielikin. Tekstiä lausutaan niinkuin luetaan, mutta useiden afrikkalaisten kielten tapaan se on tonaalinen kieli, eli sanan merkitys vaihtelee riippuen ääntämisen sävelkorkeudesta. Sama sana (inan) eri sävelkoroin lausuttuna voi tarkoittaa niin tytärtä kuin poikaakin.

Etnisesti ja kielellisesti eri alueilla puhuttu kieli on varsin yhtenäistä. Oman jälkensä ovat lainasanojen muodossa jättäneet myös entisten siirtomaaisäntien aika: esimerkiksi kirjasto on somalinkielellä laybreeri ja kirja buuq. Solmiota tarkoittava sana garawati tulee italiankielen sanasta cravatta, pääsylippua tarkoittava sana bilyeti-ga puolestaan ranskan sanasta billet.

Somalin kielen puhujia löytyy historiallisista syistä myös sen naapurimaista kuten Etiopiasta, Keniasta ja Djiboutista.

Suomessa somalin kielen on ilmoittanut äidinkielekseen liki 16 000 ihmistä. Suomessa somalia äidinkielenään puhuvien vanhempien lapset ovat säilyttäneet somalinkielentaitonsa poikkeuksellisen hyvin. Etenkin englanninkielisissä maissa toisen sukupolven raportoidaan siirtyneen käyttämään käytännössä kokonaan uuden isäntämaan kieltä.

 

Somalinkielen lyhyt oppimäärä

Somalinkielessä on paljon suomea muistuttavia pitkiä vokaaleja, mutta toisaalta konsonanteista muutamat ovat arabiankielestä lainattuja ja suomalaiselle äänteellisesti vaikeasti omaksuttavia.

Aakkosista suurin osa on meille tuttuja, mutta muutama joukosta puuttuu: P, V ja Z sekä pohjoismaisille ominaiset Å, Ä ja Ö.

Konsonantit:

Suluissa hyvin ylimalkaiset ääntämisohjeet, silloin kun ääntäminen poikkeaa suuresti suomesta:

B, C, (ei äänny, Cali = ‘Ali), D, Dh, F, G, H, J (dz), K, Kh, L, M, N, Q, R, S, Sh, T, W (vua), X (h’), Y (j).

Vokaalit:

A, E, I, O, U ja kaksoisääntiöt ay=ey (ei tai ai), oy (oi), aw (au), ow (ou).

Galab wanaagsan Hyvää iltaa
Immisaa jirtaan? Kuinka vanha olet?
Iska warran? Mitä kuuluu?
Maalin wanaagsan Hyvää päivää
Magacaa? Mikä sinun nimesi on?
Magacaygu waa cali. Nimeni on Ali.
Mahadsanid! Kiitos!
Nabad Hei!
Nabadgelyo! Näkemiin!
Sanadka soo socda Ensi vuonna
Soo dhowow! Tule sisään! Tervetuloa!
Subax wanaagsan Hyvää huomenta
Waa immisadi? Mitä kello on?

 

Pieni somalia-suomi sanakirja

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U W V X Y

Vinkki: Voit hakea sanoja myös sanahaulla painamalla ctrl + f

A

Aabbe Isä
Abaayo Sisko
Aboowe Veli
Abti Eno
Adag Kova, sitkeä
Adeer Setä
Af Suu
Afar Neljä
Afartan Neljäkymmentä
Albaab Ovi
Aleel Simpukka
Aleelale Etana
Aqal Maja
Arbaco Keskiviikko
Arday Oppilas
Armaajo Kaappi
Awoowe Isoisä
Axad Sunnuntai
Ayeeyo Isoäiti

B

Baadiyo Maaseutu
Baafka-caruurta Kylpyamme
Baaldi Ämpäri
Baar Baari
Baaritaan Tutkimus
Baasaboor Passi
Baaskiil Polkupyörä
Babaay Papaija
Bac Muovi
Baddan Paljon
Bakayle Kani
Balanbaallis Perhonen
Bambelmo Greippi
Bangi Pankki
Baraf Jää
Bardho Peruna
Bariis Riisi
Bas Linja-auto
Basal Sipuli
Basali Vaaleanpunainen
Basbaas Chilipippuri
Bashqad Kirjekuori
Beer Maksa
Beer Puutarha
Bensiin Bensiini
Berberooni Paprika
Berri dambe Ylihuomenna
Berri Huomenna
Biil Lasku
Biir Olut
Bir Rauta
Birtaawo Paistinpannu
Bisad / mukulaal Kissa
Bisayl / dhuguc Kypsä
Bisil Rapea
Bixiye Maksaja
Biyo Vesi
Booliis Poliisi
Boorso gacmeed Käsilaukku
Booska fadiiga Istumapaikka
Boqol Sata
Buluug Sininen
Buraashka-ilkaha Hammasharja
Buraashka-timaha Hiusharja
Buskud Pikkuleipä
Buug Kirja
Buuran Lihava

C

Caano Maito
Caato Laiha
Cabir Koko
Cabitaan Mehu
Cad Valkoinen
Caddayn shaqsi Henkilöllisyystodistus
Cag Jalka
Cagaar Vihreä
Cagaf cagaf Traktori
Caleen Lehti
Calool Vatsa
Cambe Mango
Canab-cad Viinirypäle
Cananaas Ananas
Carrab Kieli
Cas / guduud Punainen
Casho Päivällinen
Cayaar Leikki
Ceeriin / ceyruun Raaka
Cillaan Henna
Cinwaan Osoite
Culays Paino
Cusbo badan Suolainen
Cusbolaawe Suolaton

D

Da’ Ikä
Daawada-ilkaha Hammastahna
Daawo Lääke
Dabaq Kerrostalo
Dalaayad / dalad Sateenvarjo
Dameer Aasi
Darawal Kuljettaja
Dayr Kevät
Degdeg Kiire
Desilitir Desilitra
Deyn Laina
Dhabar Selkä
Dhadhan-laawe / dhadhan lahayn Mauton
Dhallo Pullo
Dhan / iswata Kokonainen
Dhanaan Hapan
Dharka-hurdada Yöpuku
Dheelid Urheilla
Dheg Korva
Dhegodhego Korvakoru
Dherer / joog Pituus
Dhig Jättää
Dhiig Veri
Dhiigbax Verenvuoto
Digaag / dooro Broileri
Digaagad / dooro Kana
Digir Herne
Digir Papu
Digsi Kattila
Diin / diindiin Kilpikonna
Diin Uskonto
Diiq Kukko
Diirran / qandac Lämmin
Diyaarad Lentokone
Doobiyo bareeso Jatkojohto
Doofaar Sika
Doolshe Kakku
Doon Laiva
Dowlad Valtio
Dube / buris Vasara
Dubid Leipoa
Dubid Paistaa
Dufan-badan Rasvainen
Dugsi sare Lukio
Dugsi Koulu
Dugsiga farsamada Ammattikoulu
Dukaan Kauppa
Duleel Reikä
Dumar Naiset
Durbaan / gurbaan Rumpu
Duug Vanha

E

Eedo / habar-yar Täti
Eey Koira

F

Faraanti Sormus
Faraha-cagta Varpaat
Faras Hevonen
Fareesh Tuore
Fargeeto Haarukka
Faro Sormet
Fasax Loma
Feereyn Silittää
Feero Rintakehä
Fiican Hyvä / hyvin
Fiiri Katso
Filfil Pippuri
Firintejeer / tallajad Jääkaappi
Fiyuus Sulake
Foorno Uuni
Funaanad Villapusero
Furan Auki
Fure Avain

G

Gaaban Lyhyt
Gaari / baabuur Auto
Gaariga dab-damiska Paloauto
Gaariga-caafimaadka Ambulanssi
Gaarika-xamuulka Rekka-auto
Gabar Tyttö
Gabay Runo
Gacan Käsi
Gacmo-gashi Käsineet
Gadaal Taaksepäin
Galaas Juomalasi
Galab Ilta
Galley Maissi
Ganbar / gambar Jakkara
Garaamme Gramma (g)
Garan T-paita
Garan-hoosad Aluspaita
Gargaarka deg dega Ensiapu
Geed Puu
Geel Kameli
Geeri Kuolema
Geri Kirahvi
Go’ Peitto
Goono Hame
Goorma? Milloin?
Gu’ Talvi
Guri Talo

H

Ha..! Älä..!
Haa Kyllä
Habeen
Habitaan Tuoremehu
Hadda Heti
Hagaa Syksy
Hargeb Flunssa
Hayl Kardemumma
Heerkulbeeg Kuumemittari
Hees Laulu
Hilib-shiidan Jauheliha
Hoover Pölynimuri
Hooyo Äiti
Horey! Eteenpäin!
Hurdo Nukkua

I

Ido Lammas
Iftiin Valo
Iga raalli ahow! Anteeksi!
Imaam Imaami
Indho Silmät
Internet Internet
Isii! Anna
Isniin Maanantai
Istayshan Asema

J

Jaakad Takki
Jaale Keltainen
Jaamacad Yliopisto
Jakada-musqusha Kylpytakki
Jalaato Jäätelö
Jaws Kumina
Jeer Virtahepo
Jid Katu
Jiif Vaaka
Jiilaal Kesä
Jiir / doolli Hiiri
Jimco Perjantai
Jirn Sairastaa
Joogso! Pysähdy
Joogto Pysyvä
Joogtoahayn Määräaikainen
Joornaal Sanomalehti
Joornaal-masawireed Kuvalehti

K

Kabaha-roobka Saappaat
Kabo Kengät
Kafee Kahvi
Kalbad Hohtimet
Kalkaaliye Sairaanhoitaja
Kalluun Kala
Kaniini Pilleri
Kareem Kerma
Karin Keittää
Karooto Porkkana
Kartoon Sarjakuva
Kastam Tulli
Kee? Kuka?
Kela Kansaneläkelaitos
Kelli Munuainen
Ketjub Ketsuppi
Khaliif / jilicsan Laimea
Khamiis Torstai
Khatar Vaarallinen
Kiciso / fixiso Hiiva
Kiilo Kilo (kg)
Konton Viisikymmentä
Koob Kuppi
Koofida-dhaxanta Myssy
Koor Kamelinkello
Koorso Kurssi
Koronto Sähkö
Kow Yksi
Kub Sääri
Kubad / banooni Pallo
Kulul Tulinen
Kuma? / kee? Kuinka?
Kun Tuhat
Kurdad Mekko
Kursi Tuoli
Kuul Helminauha

L

La bur buriyey Jauhettu
La ogalyahay Sallittu
Laba /labo Kaksi
Labatan Kaksikymmentä
Lacag Raha
Lacag-dhigasho Pano
Lacag-qaadasho Otto
Lacagta adag Valuutta
Laf Luu
Laga dhexarko Läpinäkyvä
Lambar Numero
Lambarka gargaarka degdeg 112 Hätänumero 112
Lambarka boostaado Postinumero
Lambarka safka Vuoronumero
Libaax Leijona
Liin Sitruuna
Liinmacaan Appelsiini
Litir Litra (l)
Lix Kuusi
Lixdan Kuusikymmentä
Lo’ Nauta
Luqadda hooyo Äidinkieli

M

Maalin wanaagsan Hyvää päivää
Maalin Päivä
Maaliin-diimeed Pyhäpäivä
Maanta Tänään
Macaan Makea
Macallin Opettaja
Macmacaan Kahvila / teehuone
Madax Pää
Madaxhanuun Päänsärky
Madaxkuti Karhu
Madaxweyne Presidentti
Madow Musta
Madow Tumma
Magaalo Kaupunki
Magaca qoyska Sukunimi
Magacaa? Mikä on nimesi?
Magacaaga Etunimi
Mahadsanid! Kiitos!
Majafarad / badiil Lapio
Makarooni Makaroni
Makiinada dharka Pesukone
Maktabad Kirjasto
Malab Hunaja
Malmalaado Marmeladi
Mamnuuc Kielletty
Maqaalad Ravintola
Maqal! Kuuntele
Maqas Sakset
Mar walba Aina
Maroodi Norsu
Maroon Ruskea
Mas Käärme
Masaajid Moskeija
Maya Ei
Midab booran Harmaa
Midi Veitsi
Miis Pöytä
Milyan Miljoona
Mirkro-oofen Mikroaaltouuni
Mooto Moottoripyörä
Musbaar Naula
Muus / moos Banaani

N

Nabad Hei!
Nabadgelyo! Näkemiin!
Nabar Haava
Nacas Tyhmä
Nacnac Karamelli
Nadiif Siisti
Nadiifin Siivota
Nal Lamppu
Nigis / kastuumo Alushousut
Niman Miehet

O

Ogeysiin-kuurid Muuttoilmoitus
Ordid Juosta

P

Parafuun Hajuvesi

Q

Qaaddo Lusikka
Qaado! Ota!
Qaali Kallis
Qaamuus Sanakirja
Qabow Kylmä
Qado Lounas
Qajaar Kurkku
Qalin biire Kuulakärkikynä
Qalin Lyijykynä
Qalliin Leikkaus
Qare / xabxab Vesimeloni
Qayal Rajauskynä
Qolof Kuori
Qoorxirashada-dhaxanta Kaulaliina
Qorfe Kaneli
Qorrax Aurinko
Qoys Perhe
Qubays Suihku
Qufac Yskä
Quraac Aamiainen
Quusid Sukeltaa

R

Raadiyo Radio
Rah Sammakko
Ramadaan Paastokuukausi
Raqiis Halpa
Reer Suku
Rooti Leipä
Rooti Sämpylä

S

Saabuun Saippua
Saacad Kello
Sabab? Miksi?
Sabiib Rusina
Sabti Lauantai
Sacaada-hurdadda Herätyskello
Sacfaraan Sahrami
Saddex Kolme
Safaleeti-diif Nenäliina
Sagaal Yhdeksän
Sagaashan Yhdeksänkymmentä
Saladh / ansalaato Salaatti
Saliid Öljy
Saliida cuntada Ruokaöljy
Samafale Liikennevalo
Sambab Keuhko
San Nenä
Sanadka soo socda Ensi vuonna
Sanadkan Tänä vuonna
Sanduuqa daawada Lääkekaappi
Sanjabiil Inkivääri
Sariir Sänky
Sariirta-caruurta Vauvan sänky
Saxiix Allekirjoitus
Saxiix-magac Nimikirjoitus
Shaah Tee
Shaambo Sampoo
Shaati Paita
Shalay Eilen
Shan Viisi
Shanlo Kampa
Sharabaadada-surwaalka Sukkahousut
Sharabaado Sukat
Sharooto Laastari
Shaybaar Laboratorio
Shimbir Lintu
Shinni Mehiläinen
Shuban Ripuli
Shukulaato Suklaa
Siddeed Kahdeksan
Siddeetan Kahdeksankymmentä
Sidee tahay? Kuinka voit?
Silsilad Kaulaketju
Sixni / saxan Lautanen
Socosho Kävellä
Soddon Kolmekymmentä
Sokor Sokeri
Soo kicid Herätä
Subag Voi
Subax wanaagsan Hyvää huomenta
Subax Aamu
Sun Myrkyllinen
Suparmarket Tavaratalo
Surwaal Housut

T

Taariikh Historia
Takhtar Lääkäri
Talaado Tiistai
Taleefon gacan Matkapuhelin
Taleefoon Puhelin
Tallaal Rokotus
Taraam Raitiovaunu
Tareen Juna
Taxi Taksi
Telefishen Televisio
Tikid Matkalippu
Timir Taateli
Timojare Kampaaja
Toban Kymmenen
Toddoba Seitsemän
Toddobaad Viikko
Toddobaatan Seitsemänkymmentä
Toon Valkosipuli
Toorrey / billaawe Puukko
Tufaax Omena
Tusmo Sisältö
Tuuji Potta
Tuwaal-shukumaan Pyyhe

U

Ubax Kukka
Ukun Kananmuna
Uunsi Hajuste

W, V

Waa immisadi? Mitä kello on?
Waa maxay? Mikä? / mitä?
Waan soon daahay Olen myöhässä
Waddamada dibadda Ulkomaat
Waddanka hooyo Kotimaa
Wadne Sydän
Wado Tie
Waji Kasvot
Waqti Aika
Waqtigq bixidda Lähtöaika
Waqtiga dhalashada Syntymäaika
Warqad / waraaq Paperi
Warqad degdega Pikakirje
Warqad musqusha Vessapaperi
Warqad Kirje
Wasagh / uskagh Lika
Weyn Suuri
Wiil Poika
Visa Luottokortti
Wiyil Sarvikuono

X

Xaaqin Luuta
Xaas Puoliso
Xabad Rinta
Xagee? Missä?
Xalwo Halva
Xanuun Kipu
Xaraash Alennusmyynti
Xiddigdhul Siili
Xiran Suljettu
Xirfad Ammatti
Xun Huono

Y

Yaanyo Tomaatti
Yar Pieni

Lisää sanakirjoja:
Somalinkielen lyhyt oppimäärä (Suomi-Somalia seura)
Online English Somali Dictionary (SomaliNet Online Library)

Lähde: KOOR 2/2003 (Suomi-Somalia seura ry). Kiitokset Batulo Essakille.