Joulukuun 4. päivänä vuonna 1917 Suomen silloinen hallitus oli päättänyt julistaa Suomen itsenäiseksi valtioksi. Hallitus toi asian käsiteltäväksi eduskuntaan ja siitä äänestettiin. Suomen eduskunnan enemmistö päätyi kannattamaan Suomen julistautumista itsenäiseksi valtioksi. Hyvä näin.

Historian tunneillamme ei kuitenkaan paljon korosteta sitä, että itsenäisyysjulistuksesta oli maassamme paljon erilaisia mielipiteitä. Yli 80 kansanedustajaa äänesti itsenäisyysjulistusta vastaan, joten oli jopa lähellä ettei se olisi mennyt lainkaan läpi.

Opin nuorena paljon Somalian irrottautumisesta siirtomaaherruudesta. Muistan, miten myös niissä keskusteluissa korostettiin niitä historian osia, joissa kansa taisteli itsenäisyyden puolesta. Niistä on kirjoitettu taisteluja ylistäviä lauluja, runoja ja loruja. Olen aina halunnut tietää, että oliko Somalian kansa aina itsenäisyydestään yhtä samanmielinen?

Vasta myöhemmin elämässäni tajusin, etteivät kaikki kannattaneet itsenäisyyttä kummassakaan maassa. Itsenäisyyden vastustajissa oli monenlaisia ihmisiä eikä heillä kaikilla välttämättä ollut edes tietoa siitä, mitä itsenäisyys lopulta merkitsisi.

Suomen itsenäisyyspäivä on ollut minulle pyhä päivä. Se on päivä jonka juhlimista minulta eivät ole yrittäneet kieltää edes sheikit, jotka saattavat sanoa meille muslimeille, että vaikkapa juhannuksen juhliminen on ”perkeleestä” ja siksi kiellettyä. Suomen itsenäisyyttä juhlivat myös nämä sheikit ja uskonnolliset johtajat yhdessä muiden kanssa.

Viime vuosina on kuitenkin ollut tuskaista ja synkkää nähdä, että itsenäisen Suomen syntymäpäivän juhlintaamme on aina joidenkin ihmisten toimesta yritetty pilata. On ikävää, jos joudumme miettimään lastemme mukaan ottamista itsenäisyyspäiväjuhliin anarkistien riehunnan takia. Tai yhtä lailla ikävää on nähdä äärioikeistolaisia voimia, jotka haluaisivat muuttaa tämän tärkeän päivän ainoastaan kantasuomalaisten juhlaksi.

On myös hankalaa nauttia itsenäisen Suomen syntymäpäivästä, kun vallanpitäjämme (oppositio, hallitus, ay-liike ja muut vahvat vaikuttajat) eivät tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen tärkeistä päätöksistä, joiden ansiosta Suomi voisi jatkossakin olla vapaa ja hyvinvoiva maa. Aikuiset ihmiset osoittelevat toisiaan sormillaan etsien syyllisiä maan tämän hetken tilanteeseen. EK syyttää ay-liikettä, oppositio hallitusta ja toisin päin. Jokainen väittää olevansa isänmaan asialla. Kaikki sanovat olevansa itse oikeassa, mutta kukaan ei kerro, mitä hyvää toisessa osapuolessa on ja mitä se on tehnyt oikein isänmaan puolesta. Välillä mietin jopa, voisimmeko joutua jälleen kerran todistamaan sisällissotaa, sillä sellaisellakin olen kuullut uhkailtavan. Toivottavasti ei nyt sentään niin!

Joudun jatkuvasti vastaamaan uussuomalaisten kysymyksiin Suomen tämän hetken tilanteesta. Törmään usein samaan kysymykseen: ”Miksi meidän pitäisi arvostaa tämän maan tapoja ja kansaa, jos he eivät itsekään niitä arvosta?” Kun yritän kertoa, että näin on Suomessa tapana, saan nähdä monen kasvot vääntyvän outoihin ilmeisiin.

Koko Suomessa oloni ajan olen kuullut, miten päättäjät ovat aina omasta mielestään isänmaan asialla. Mutta ei se aina siltä minulle uussuomalaisena näytä?

Sanonnan mukaan meidän tulisi kohdella toisiamme niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Sanoisinkin näille isänmaan asialla oleville, että kohdelkaa isänmaata kuten haluaisitte itseänne kohdeltavan.

Urho Kekkosen sanoin: ”Saatanan tunarit!!”

 

 Kirjoittaja on toimittaja ja poliitikko. Kirjoitus on alunperin julkaistu Uuden Suomen Puheenvuoro-osiossa.

 Blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen somalialaisten liiton  virallista linjaa.