Suomalaisilla on perusoikeus olla ehdokkaana tai äänestää kaikissa demokraattisissa vaaleissa. Suomessa lähes jokainen voi äänestää kuntavaaleissa. Kaikki 18-vuotta täyttäneet saavat äänioikeuden omassa kunnassaan. Kuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut ja varavaltuutetut kaupunginvaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin.
Tulevat kuntavaalit huhtikuussa 2017 ovat täydessä vauhdissa somaliyhteisössä ympäri Suomen. Vaikka puolueet etsivät hyviä ehdokkaita edelleen, on muutamat somaliehdokkaat jo päässeet mukaan vaalikampanjaan. Jo kymmenkunta somaliehdokasta on rekisteröinyt ehdokkuutensa tuleviin kuntavaaleihin kaikista eduskannan puolueista pois lukien kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset.
Lähes kaikilla suomensomaleilla on äänioikeus kuntavaaleissa, mutta viime vaaleissa äänestysprosentti oli melko alhainen. Tämä näyttää olevan yhteinen ongelma kaikille maahanmuuttajille Suomessa. Maahanmuuttajien äänestysaktiivisuus kaikissa vaaleissa on hyvin marginaalinen. Esimerkiksi kuntavaalit vuonna 2012 keräsi uurnille vain 17 prosenttia maahanmuuttajista Helsingissä. Yleinen äänestysprosentti Helsingissä oli 57,4 prosenttia. Viime vuonna koko maan maahanmuuttajien joukosta kuitenkin somalit erottuivat, sillä se oli suurin äänestänyt maahanmuuttajaryhmä.
Suomensomalialaisten ehdokkaiden määrä on kasvanut verrattuna edellisiin kuntavaaleihin. Vuonna 2012 oli 10 suomensomalialaista ehdokasta ainoastaan Helsingin vaalipiirissä, joista vain yksi ehdokas valittiin kaupunginvaltuustoon. Siinä tilanteessa, että kaikki helsinkiläiset suomensomalit olisivat äänestäneet viime kuntavaaleissa, olisi kenties useampi ehdokas tullut valituksi kaupunginvaltuustoon. Suosittelen, että kaikki äänioikeutetut käyvät äänestämässä.
Ennakkoäänestys kuntavaaleissa järjestetään kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 29.3. – 4.4.2017. Vaalipäivä on sunnuntaina 9.4.2017.
Kuntavaaleista voit lukea myös somaliksi vaalit.fi -sivustolta.
Arshe Said, Aalto-yliopiston tutkija, Suomen somalialaisten liiton puheenjohtaja. Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Suomen somalialaisten liiton uutiskirjeessä 1/2017.
Blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen somalialaisten liiton virallista linjaa
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.