Pakolaisten määrä maailmassa rikkoo ennätyksiä

Tänään vietetään pakolaispäivää. Maailmassa on uusimpien UNHCR:n raporttien mukaan 70,8 miljoonaa pakolaista. Siis enemmän kuin Thaimaan väkiluku yhteensä. Se tarkoittaa sitä, että joka minuutti viime vuonna 25 ihmistä joutui jättämään kotinsa.

Kaiken kaikkiaan arviolta 13,6 miljoonaa ihmistä siirtyi vuoden aikana uuteen asuinpaikkaan sotien tai vainon vuoksi, mikä vastaa Tokion väestöä, ja mikä on suurempi kuin Moskovan ja Manilan väestömäärät. Yhteensä 10,8 miljoonaa pakolaista ja 2,8 miljoonaa uutta pakolaista ja turvapaikanhakijaa.

Erityisesti vuonna 2018 kiinnitettiin huomiota siirtymään joutuneiden henkilöiden määrän kasvuun, joka johtui Etiopian sisäisestä siirtymisestä ja uusista turvapaikkahakemuksista Venezuelan Bolivarian tasavallasta. Vuoden 2018 lopussa rekisteröitiin 111 000 pakolaislasta, jotka matkustivat ilman vanhempia tai jotka oli erotettu muista matkakumppaneistaan.

YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu Filippo Grandi korostaa, että pakolaisten ja maahanmuuttajien ympärillä kaikki ei ole synkkää. Hän panee merkille ”anteliaisuuden ja solidaarisuuden”, erityisesti sellaisten yhteisöjen keskuudessa, jotka itse isännöivät suurta määrää pakolaisia.

”Näemme myös uusia toimijoita, kuten kehitystoiminnan harjoittajia, yksityisiä yrityksiä ja yksilöitä, ennennäkemättömän sitoutumisen, joka heijastaa pakolaisten maailmanlaajuisen sopimuksen henkeä”, hän sanoo.

Somalia sijoittuu raportin mukaan viidennelle sijalle maista, joista viime vuonna lähti eniten pakolaisiksi ihmisiä. Kaiken kaikkiaan turvapaikanhakijoiksi, pakolaisiksi tai maan sisäisiksi pakolaisiksi joutui Somaliassa viime vuonna 3,7 miljoonaa ihmistä. Eniten somalialaisia pakolaisia pakeni Etiopiaan ja Keniaan. Somalian sisäisten pakolaisten määrä kasvoi viime vuonna 25 prosenttia, jolloin sisäisten pakolaisten määrä nousi maailman suurimmaksi ollen 2,6 miljoonaa. Somalian tilanne on epävakaa sillä aseelliset konfliktit ja ruokaturvan puute ajaa ihmiset kodeistaan. Monet kotiseudultaan siirtymään joutuneet henkilöt eivät halunneet palata, koska he pelkäsivät kostotoimenpiteitä. Myös sosiaalipalvelujen sekä toimeentulon mahdollisuudet ovat rajalliset.

Toivo kotiinpaluusta on lohdullista Abdullahista, Syyrian pakolaisesta, joka on asunut samassa valkoisessa metallisessa suojapaikassa Azraqin pakolaisleirillä Jordaniassa, aina siitä lähtien kun pakeni sotaa kotoaan heinäkuussa 2014.

”Useimmille Syyrian pakolaisille tarkoituksemme on palata takaisin. Haluamme nähdä maamme jälleen turvallisena ja palata kotiin.”, hän sanoo.

YK:n pakolaisjärjestön Global Trends- raportti julkaistaan joka vuosi ennen Kansainvälistä pakolaisten päivää 20.6., ja joka kerää tilastot pakoon joutuneista YK:n pakolaisjärjestöltä, hallituksilta ja muilta yhteistyökumppaneilta.