Syrjinnän poistaminen on kaikkien etu
Jos elämä olisi videopeli, pelaisin sitä helpoimmalla vaikeustasolla. Olen kantasuomalainen, vaaleatukkainen keskimääräistä pidempi mies, joka kasvoi aikuiseksi taloudellisesti turvallisessa keskiluokkaisessa perheessä. Osakseni ei ole osunut vaikeita sairauksia, ja nimenikin on supisuomalainen. Kaikki tämä on sattuman seurausta, mutta antaa keskimääräistä helpommat eväät menestyä elämässä. Kun avaan suuni somessa, en saa massiivista vihaviestien tulvaa. Kun haen töitä, saan todennäköisesti kutsun haastatteluun. Kun teen politiikkaa, minua ei heti arvioida jonkun väestöryhmän edustajana.
Toista olisi, jos ihoni olisi tummempi, olisin nainen, vammainen tai nimeltäni vaikkapa Ahmed tai Hussein. Hiljattain uutisoitiin Akhlaq Ahmadin tutkimuksesta (https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/soin.12276), jossa selvisi suomalaisten työnantajien olevan huomattavasti kiinnostuneempia työnhakijoista, joilla on suomalaiselta tai edes eurooppalaiselta kuulostava nimi. Aiemmin tutkija Tuuli Kurki selvitti väitöstutkimuksessaan (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/294719) sitä, kuinka maahanmuuttajia ohjataan koulutuksessa vaivihkaa hoiva-alalle vaikka oma kiinnostus olisi muualla. Politiikassa toimivat naiset ja vähemmistöjen edustajat saavat osakseen enemmän ja rajumpaa vihapuhetta kuin (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161812) minun näköiseni tyyppi.
Harva ihminen, yritys tai organisaatio kuitenkaan myöntää toimivansa syrjivästi. Kyse onkin usein piilosyrjinnästä, joka on monien tekijöiden ja vaikuttimien summa. Erilaiset sanavalinnat, perinteet, kuvastot, käsitykset ja käytännöt luovat todellisuutta, jossa kaikki eivät saa tasa-arvoisia mahdollisuuksia, vaikkei kukaan omasta mielestään tietoisesti syrjisi ketään tai mitään. Tällaiset paljon puhutut rakenteet ovat siitä ikäviä, että ne synnyttävät helposti itseään ruokkivia kierteitä, jotka entisestään vahvistavat yhteiskunnallista eriytymistä – myös alueellisesti. Ne ovat hankalia siksikin, että niitä kokemattoman voi olla vaikea uskoa, että niitä on olemassakaan. Tilastot kertovat kuitenkin ihan muuta.
Piilosyrjinnästä ja rakenteista puhuttaessa on toki syytä tiedostaa, että Suomessa on myös avoimen rasistista ja fasistista liikehdintää, jonka vaara on otettava vakavasti ja torjuttava ajoissa.
Syrjivien rakenteiden purkaminen on kaikkien etu. Tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa töihin pääsee osaamisella ja asenteella ja koulutusvalinnat tehdään kiinnostuksen eikä ennakkoasenteiden mukaan. Tällainen yhteiskunta toimii paremmin, ja luo enemmän ja kestävämpää vaurautta, turvallisuutta ja kehitystä. Hyvä homma minullekin, vaikken enää jatkossa saisi työmarkkinoilla etumatkaa pelkällä naamalla ja nimellä.
Syrjiviä rakenteita voi ja pitää purkaa monin tavoin. Anonyymi rekrytointi voi olla tehokas keino tasata työnhaun vinoumia. Niin sanotulla positiivisella diskriminaatiolla, eli kohdentamalla tukea heikommassa asemassa oleville voi myös saada syrjiviä kierteitä katki – tästä on tutkimusnäyttöä esimerkiksi Helsingin kaupungin koulujen alueellisen erityistuen osalta (https://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/helsinkilaisnuoret-hyotyvat-positiivisen-diskriminaation-rahoituksesta). Myös esimerkeissä on voimaa mielikuvien muuttamisessa.
Syrjivien rakenteiden purkamisessa on tietysti tärkeää löytää toimiva tasapaino. Kaupungin kaltainen isolla julkisella taholla on hyvät mahdollisuudet saada nimetön työnhaku toimimaan, pientä firmaa pyörittävältä yrittäjältä sitä on vaikeampi vaatia. Positiivinen syrjintä on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ratkaisu.
Lopulta hyvä muistaa sekin, ettei kukaan ole vain rakenteiden uhri, vaan yksilöt ovat myös itse vastuussa omasta elämästään ja valinnoistaan. Jokainen on oman onnensa seppä – yhteiskunnan vastuulla on sitten huolehtia, että kaikki saavat sepän hommiinsa hyvät vasarat.
Atte Harjanne
Kirjoittaja on vihreä kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Helsingistä