Somalialaiset Suomessa

Posted on
sneakers

Ensimmäiset somalialaistaustaiset saapuivat Suomeen 1990- luvun alussa Somalian romahtamisen jälkeen. Suuri osa heistä tuli tuolloisesta Neuvostoliitosta, jossa monet olivat maiden läheisten suhteiden ansiosta olleet joko opiskelemassa tai töissä.

Lamavuosiaan elävässä Suomessa ei heitä otettu vastaan kovinkaan avosylin, ja lehdistössä paisuteltiin uhkakuvia tulvan lailla tänne saapuvasta pakolaisvirrasta. Tuolloinen tapa, jolla heidät mediassa esitettiin ja siitä seurannut yhteiskunnallinen keskustelu leimasi somalialaistaustaisia pitkään. Homogeenisessä Suomessa tulijat erottuivat monellakin tapaa: he olivat paitsi ihonväriltään erilaisia, he tulivat Afrikasta ja edustivat valtaväestölle kovin tuntematonta uskontoakin.

Tuolloin saapuneet olivat pääosin korkeasti koulutettuja, mutta seuraavassa aallossa Suomeenkin saapui huomattavasti huonompiosaisia somalialaisia, joista monen kirjoitus- ja lukutaitokin oli olematon. Paitsi pakolaiskiintiöiden kautta ja turvapaikanhakijoina somalialaisia on saapunut Suomeen myös perheenyhdistämisen kautta.

Klikkaa infograafi isommaksi.

2010- luvun perheenyhdistämissäädösten muutosten seurauksena nykyään perheenyhdistämistä hakevat Somaliaan jääneet omaiset eikä Suomessa oleskeleva. Koska lähimmät lähetystöt, joissa hakemuksia, haastatteluja ja DNA-testejä tehdään ovat Keniassa ja Etiopiassa, on itse prosessi vaikeutunut liki mahdottomaksi. Noihin maihin matkustaakseen kun vaaditaan paitsi rahaa, myös lailliseen oleskeluun oikeuttavia matkustusasiakirjoja, joita somalialaisilla ei ole mahdollisuutta hankkia. Turvallisuustilanteen jatkuttua heikkona jo yli neljännesvuosisadan on tuoreimpien saapujien joukossa ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet rauhaa koko elinaikanaan.

Somalialaistaustaisia henkilöitä asuu Suomessa yli 20 000, joista noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Suomessa syntyneitä heistä on noin kaksi kolmasosaa.  Somalinkieltä äidinkielenään puhuvat ovat venäjän-, viron- ja arabinkielisten jälkeen Suomen neljänneksi suurin vieraskielinen väestö. He ovat myös syrjityin ja useimmiten rasisimiperustaisten rikosten uhreiksi joutuva väestönosa.

Kirjallisuutta

Suomensomalialaiset haluavat ihan niitä samoja asioita, kuin valtaväestökin: rauhaa, turvallisuutta ja oikeusvaltiota. He ovat perustaneet aktiivisesti myös omia yhdistyksiään jotka tarjoavat mm. apua, tukea ja vapaa-ajantoiminnan vaihtoehtoja. Osa on mukana myös Somaliaan suuntautuvassa hyväntekeväisyys- ja kehitysyhteistyössä.

suomen_somalit_kansi

Huolimatta väestönosan koosta, ovat he olleet Suomessa kuitenkin varsin huonosti tunnettu kansanosa. Suomen somalit– teos (Into-kustantamo) on lajissaan uraauurtava koko somalidiasporassa.

Voit tutustua ja ostaa kirjan täältä.

somalis-helsinki-featured-20131121

Suomensomalialaisia tutkii myös marrakuussa 2013 julkaistu Somalis in Helsinki. Open Society Foundationsin rahoittama ja Helsingin yliopiston tutkijaryhmän laatima selvitys on ensimmäinen somaliväestön elämää eurooppalaisissa kaupungeissa tutkivassa, Somalis in European cities- sarjassa ilmestynyt teos.

Tutkimus on ladattavissa pdf:nä täältä.