Somalialaisten liiton uudet työntekijät

Huhti- ja toukokuun aikana aloitti Suomen somalialaisten liitolla kolme työntekijää.

Liiton tiedottajana aloitti Erja Säkkinen. Helsingin yliopistosta valmistunut, myös Lontoossa ja Israelissa opiskellut Säkkinen on vapaa kirjoittaja ja omaa monen vuoden kokemuksen kansalaisjärjestökentästä: Amnestyltä, UN Womeniltä ja Punaiselta Ristiltä. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. miehitetyillä palestiinalaisalueilla sekä Suomen Tunisin suurlähetystöllä. Maahanmuuttoasioista hän on hankkinut erikoisosaamista mm. Pakolaisneuvonnalla ja Suomen Punaisen Ristin pakolaistiimissä.

IMG_3072

Nuorisotoiminnan ohjaajana aloitti Mohamed Osman. Metropolia- ammattikorkeakoulusta LVI-tekniikan rakennusmestariksi valmistuneella Osmanilla on taustallaan pitkä kokemus vastuutehtävistä eri järjestöissä. Aikaisemmissa työtehtävissään hän on työskennellyt paljon juuri nuorten kanssa.

IMG_3024

Järjestötoiminnan koordinattorina aloitti Mohamed Abdulahi. Mohamedilla on pitkä kokemus maahanmuuttajatyöstä ja hän on työskennellyt paitsi luottamustehtävissä kansalaisjärjestökentässä, myös lasten ja nuorten parissa. Aikaisempiin työnantajiin kuuluvat mm. Suomen Punainen Risti ja Espoon kaupunki.

IMG_3049