Suomen somalialaisten liitto on tehnyt rikosilmoituksen poliisille liiton Facebook-seinälle kirjoitettujen viestien sisällön vuoksi.
Tapahtumaketju sai alkunsa Utøyan joukkomurhan vuosipäivänä 23.7.2015 postitse liittoon lähetetystä kuvasta, jossa Anders Breivik poseeraa natsitervehdystä tehden. Liitto laittoi kuvan Facebook-seinälleen kysyen, onko tuollainen asiallista.
Saatu palaute yltyi pian vihapuheeksi ja osa kirjoituksista täyttää rikoksen tunnusmerkistön, erityisesti rikoslain 10§:ssä kuvatun kiihottamisen kansanryhmää vastaan.
Rikosilmoitukseen johtaneet kirjoitukset ovat toistaiseksi vielä nähtävissä liiton Facebook-sivulla, mutta niin näistä kuin kirjoittajista, joista rikosilmoitus on tehty, on toimitettu poliisille myös kuvankaappaus.
Suomen somalialaisten liitto on saanut yhteydenottoja keskustelun tasosta järkyttyneiltä ihmisiltä eikä lopulta nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin viedä asia eteenpäin.
”Kattojärjestönä edustamme koko Suomen somalialaistaustaista väestöä, eikä tällaista yksinkertaisesti voi katsoa läpi sormien”, korostaa liiton tiedottaja Erja Säkkinen. ”Tällainen ei ole hyväksyttävää, minkä vuoksi siitä on lakikin säädetty”.
”Sananvapaudella ei ole mitään tekemistä väkivaltafantasioiden levittämisen ja henkirikoksiin yllyttämisen kanssa”, kerrotaan liitosta. ”Tässä on kyse syntyperään perustuvasta uhkailusta, panettelusta ja solvauksesta, joka on Suomessa yksiselitteisesti lailla kielletty”.