Eilisessä, Perussuomalaisten yli kuukauden ajan odotetussa tiedotustilaisuudessa itse tilaisuuden aihe, Olli Immonen, jäi lähinnä absurdiksi alaviitteeksi. Päällimmäisenä jäi mieleen paha olo. Ja ”työmieheksi” itseään tituleeraavan Matti Putkosen ryöpytys maahanmuutosta ja Niistä Todellisista Avuntarvitsijoista.
En tiedä, onko Putkosen itselleen valitsema nimike vain osa häikäilemättömän opportunistista, kansanläheisyyden illuusiota ylläpitämään tarkoitettua populismia, jonka Perussuomalaiset laskelmoivat kosiskelevan kansan syviä rivejä, mutta työtä ei työmies ollut kyllä vaivautunut tekemään. Niinkuin esimerkiksi selvittääkseen faktoja väitteidensä tueksi.
Vastuunsa kantavien aikuisten ihmisten maailmassa niillä faktoilla kun on väliä. Ja niin pitäisi olla hallituspuoluetasollakin. Mitä tahansa sontaa ei vain voi heitellä ilmoille argumenttinaan se, että ”onko joku tarina totta vai ei, se on toinen asia”. Se kun ei ole. Jos joku tarina ei ole totta, sen levittely on valehtelua. Sen tietävät pikkulapsetkin.
Puheenvuorossaan Putkonen toistuvasti nimitteli turvapaikanhakijoita laittomiksi. Sellaisia ei olekaan. Kansainväliset sopimukset, joiden osapuoli myös Suomi on, takaavat hätää kärsiville oikeuden hakeutua turvaan ja hakea toisen valtion suojelua hakijan oman maan siinä epäonnistuttua.
Putkonen myös kovin sanoin tuomitsi laittomia reittejä maahan pyrkivät ja korosti, että ainoastaan voimassa olevin asianmukaisin matkustusasiakirjoin matkustavat, laillisia maahantuloreittejä käyttävät ovat todellisen avun tarpeessa.
Suurella osalla hätää kärsivistä ei ole mahdollisuutta hankkia matkustusasiakirjoja. On maita, joissa etenkin maaseuduilla ihmisten syntymiä ei rekisteröidä eikä ihmisillä ole alkeellisimpiakaan todistuksia henkilöllisyydestään tai olemassaolostaan. Sitten on olemassa Somalian kaltaisia maita, joiden vuosikausia kestäneen sekasorron myötä maan myöntämiä asiakirjoja ei edes tunnusteta. Voi myös kysyä, kuinka turvallista on hakea esimerkiksi passia viranomaisilta maassa, jossa henkilöön kohdistuu vainoa nimenomaan viranomaisten taholta, joilta asianomainen joutuu piileskelemään ja pakenemaan?
Matkustaakseen laillisia reittejä tarvitaan passin lisäksi myös kohdemaan viisumi, jota on haettava paikallisesta lähetystöstä. Sodan, aseellisen konfliktin tai muun katastrofin iskiessä ovat ulkomaiset lähetystöt ensimmäisiä maasta evakuoitavia. Mistäs silloin viisumia haet?
Putkosen kannattaisi myös tutustua viisumien myöntämisperusteisiin. Hakemusvaiheessa on toimitettava varsin kattava selvitys matkan tarkoituksesta, matkan kestosta paluulippuineen, mahdollisista siteistä kohdemaahan sekä varallisuudesta. Suurin osa hakemuksista hylätään tilannekartoituksen perusteella, jossa arvioidaan mm. sitä, kuinka todennäköistä on, ettei henkilö palaakaan lähtömaahan.
Lailliset matkustusreitit ovat turvallisia matkustusreittejä, jotka eivät vaadi kohtuuttomia rahavaroja, pitkällisiä ja hengenvaarallisia matkoja eivätkä altista ihmisiä hyväksikäytölle. Lienee itsestäänselvää, että kuka tahansa valitsisi sellaisen mieluummin kuin salakuljettajien tarjoamat laittomat reitit? Suurimmalle osalle ihmisistä tuo valinta vain ei ole edes mahdollinen.
Eipä johdonmukaisuus ole toisaalta aikaisemminkaan rasittanut Perussuomalaisten maahanmuuttopolemiikkia.
Retoriikassaan he toistuvasti kritisoivat sitä, kuinka nuoret miehet muodostavat enemmistön Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista sen sijaan, että puolustaisivat maataan. Vaan osaisikohan työmies Putkonen itsekään kertoa, että kenen joukoissa sitä maata pitäisi vaikka siellä Syyriassa puolustaa? Omaa kansaansa teurastavan Assadin? ISISin? Niinikään terroristijärjestöksi luokitellun Hizbollahin?
Sanojen tasolla Perussuomalaiset kyllä korostavat huoltaan naisista, lapsista ja vanhuksista heikoimmassa asemassa olevina, mutta samaan aikaan kuitenkin vastustavat pakolaiskiintiön kasvattamista; pakolaiskiintiön, jossa otettavat pakolaiset on yksitellen valittu pakolaisleireiltä, joissa heidän taustansa ja avuntarpeensa on jo todennettu. Huomautettakoon myös, että Suomella on ollut pakolaiskiintiönsä sisällä erityinen kiintiö hätätapauksiksi luokitelluille yksilöille, jotka koostuvat nimenomaan kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevista: mm. yksinäisistä naisista, lapsista, traumatisoituneista ja pitkäaikaissairaista. Kuntapaikkojen puutteen vuoksi hätätapauksetkin joutuvat pahimmassa tapauksessa odottamaan hyväksytyksi tulemisen jälkeen Suomeen pääsyä vielä vuosiakin.
Perussuomalaisten suurin huoli tuntuu olevan humanitaarisen maahanmuuton taloudellisen hyödyn tuottamattomuus, eli turvapaikanhakijoista ja pakolaisista koituvat taloudelliset kustannukset. Tätä vasten on mielenkiintoista, ettei ketään tunnu huolettavan se, että esimerkiksi vanhusten ja erikoissairaanhoitoa vaativien pitkäaikaissairaiden kohdalla ei työllistyminen ja sitä kautta tuottavuuden kasvaminen ole edes mahdollisuus, toisin kuin niiden nuorten työikäisten.
Eikä se lastenkaan hätä Perussuomalaisia näytä oikeasti liikuttavan: vai muutama päivä sitten he ilmoittivat vastustavansa Tampereelle kaavailtua ryhmäkotia alaikäisille turvapaikanhakijoille.
Niin että mitä te Perussuomalaiset oikein haluatte?
Kirjoittaja on Suomen somalialaisten liiton tiedottaja.
Blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen somalialaisten liiton virallista linjaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.