Kyseinen aihe on kiinnittänyt paljon median ja kansan huomiota. Syrjäytymistä on monenlaista, mutta silti ensimmäiseltä vastaantulijalta kysyttäessä yhteiskunnallinen syrjäytyminen tuo assosiaatioina maahanmuuttajat ja työttömyyden.
Sosiaalituilla elävät ja yhteiskunnan taakkana olevat maahanmuuttajat tulevat mediassa kyllä selkeästi esiin, mutta maahanmuuttajien työllistämisestä ja kotouttamisesta sen sijaan ei kuulu pihahdustakaan. Syrjäytyminen on asia, johon ei ole yhtä syytä tai henkilöä, jota osoittaa sormella syntipukkia etsittäessä. Ongelmia piilee jokaisella tasolla peruskoulusta työelämään.
Milloin huomaamme syrjäytymisen? Karu totuus on se, että huomaamme sen liian myöhään: silloin kun syrjäytynyt on jo heittänyt hanskat tiskiin ja menettänyt viimeisenkin toivonsa yhteiskunnan jäsenenä. Silloin viimeistään voivottelemme, kuinka maahanmuuttajat eivät tee töitä ja elävät yhteiskunnan varassa.
Toinen kysymys on, haluammeko ottaa syrjäytymisen esille? Tavallinen työssäkäyvä tai opiskelija ei tietenkään huomaa syrjäytyneitä ja näkee heidät nimenomaan taakkana, sillä he eivät yksinkertaisesti kuulu heidän arkipäiväänsä. Emme mekään mieti vaikka pyörätuolilla liikkuvan henkilön vaikeuksia, sillä emme koskaan ole olleet samassa tilanteessa. Samalla tavalla syrjäytyneet on pistetty omaan pieneen koloonsa yhteiskunnan ulkopuolelle.
Omista kokemuksista voimme sanoa, että olemme nuoria Suomessa syntyneitä ja täällä peruskoulunsa käyneitä somalityttöjä. Koulussa meiltä kysyttiin koko ajan minkä maalaisia olemme ja vastauksemme oli aina sama: olen somalialainen. Mutta olemmeko todella somalialaisia jos emme ole syntyneet Somaliassa?
Kyseenalaistimme identiteettiämme jo pienestä pitäen, sillä vaikka olemme somalialaistaustaisia, olemme myös Suomessa syntyneitä, jotka eivät ole voineet tuoda suomalaisuuttaan esille. Miksi? Koska ympärillä olevat ihmiset eivät koskaan antaneet siihen tilaisuutta. Jo tässä olisi ainesta syrjäytymiseen.
Kävellessämme kadulla kuulemme huutoja ”hemmetin somalit, menkää takas teidän kotimaahan!” Mutta eikö Suomi ole kotimaamme? Suomeen on vaikea assimiloitua sekä maahanmuuttajan että täällä syntyneen maahanmuuttajataustaisen. Myös tämä ruokkii syrjäytymistä.
Kun maahanmuuttaja tulee Suomeen, hän saa aloituspaketin, johon kuuluu kielikurssi ja toimeentulotuki. Välillä tapahtuu niin, etteivät kielikurssit riitä suomen kielen oppimiseen ja koska ilmaisia suomen kielen alkeiskursseja ei järjestetä riittävästi, maahanmuuttajalla ei ole loppupeleissä tarpeeksi kielitaitoa etsiä töitä Suomesta, jolloin hän saattaa tyytyä istumaan kodissa yhteiskunnan elätettävänä.
Toinen asia, mikä on mietittänyt meitä suuresti, on syrjäytyneiden maahanmuuttajataustaisten nuorten määrä Suomessa. Tätä ei voi laittaa kielitaidottomuuden piikkiin, sillä he taitavat suomen kielen erittäin hyvin. Missä ongelma piilee?
Kuten olemme aikaisemminkin maininneet, suomalainen yhteiskunta ei anna maahanmuuttajataustaiselle tilaisuutta olla yksi heistä; olla suomalainen. Tämä johtaa siihen, että hyvän työn saaminen on vaikeampaa kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Tämä saattaa kuulostaa kärjistetyltä esimerkiltä, mutta on karu totuus, että työnantajat haluavat enemmän haastatella Liisaa ja Pekkaa kuin Mohammedia. Maahanmuuttajataustaisen nuoren kokiessa pettymyksen pettymyksen perään ja toimeentulotuen ollessa niin helposti saatavilla on syrjäytyminen jälleen hieman helpompaa.
Yhteenvetona haluamme sanoa, että syrjäytyneisyys kaikilla tasoilla on asia, mikä pitäisi ehkäistä silloin kun se on vielä mahdollista. Antaa mahdollisuuksia työllistyä, mahdollisuuksia tuntea olevansa osa kansaa, parantaa maahanmuuttajien kotouttamista ja jopa leikata toimeentulotukea tarpeen vaatiessa. Ennen kaikkea täytyy olla valmis näkemään vaivaa syrjäytymisen ehkäisemiseen ennen kuin sillä aletaan mässäillä mediassa.
Hani Mohamed & Ifrah Gure
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.