Suomensomalialaiset naiset ja unkarilaiset kumppanit pohtivat jatkossa yhdessä yrittäjyyttä

SORA -hankkeen nuoret ovat saaneet rahoituksen EU:n Erasmus+ Youth in Action -ohjelmasta hankkeelle ”Empowering Entrepreneurship”. Rahoituksella järjestetään kaksi kansainvälistä nuorisovaihtoa naisten asemasta ja yrittäjyydestä. Nuorisovaihto on kahden tai useamman EU- tai kumppanimaan järjestämä 5-21 päivää kestävä nuorten kokoontuminen, jossa nuoret pääsevät työstämään heille tärkeitä asioita.

19 nuoren naisen ryhmä aloitti kansainvälisen nuorisovaihdon valmistelun joulukuussa 2016. Prosessi oli pitkä, mutta nyt ahkera työ palkittiin. Suomen kansallinen kansainvälisen toiminnan toimisto Opetushallituksessa myönsi nuorille rahoituksen Unkarissa ja Suomessa tapahtuville nuorisovaihdoille. Nuorisovaihdon kumppaneita ovat kaksi unkarilaista järjestöä, toinen paikallinen nuorisotoimija, ja toinen naisyrittäjiä tukeva järjestö.

Ensimmäinen kahdesta nuorisovaihdosta tapahtuu elokuun alkupuolella, jolloin 19 suomensomalialaista nuorta lähtevät yhdessä SORA -hankkeen työntekijöiden kanssa Unkariin. Siellä nuoret tapaavat 16 unkarilaista nuorta, ja yhdessä he perehtyvät paikallisiin naisyrittäjiin ja miettivät keinoja kannustaa enemmän naisia lähtemään yrittäjiksi. Lokakuussa syyslomaviikolla puolestaan unkarilaiset nuoret saapuvat Suomeen. Tällöin Nuuksiossa sijaitsevassa leirikeskuksessa pohditaan yrittäjyyden käytännön kiemuroita, ja valmistaudutaan järjestämään omissa maissa inspiroivia tilaisuuksia ja valokuvanäyttely naisyrittäjistä.

Matkavalmistelut ovat jo käynnissä, ja osallistuvat nuoret pääsevät järjestelemään mahdollisimman paljon käytännön asioita. Nuorten vastuulla onkin lentolippujen etsiminen, pakkauslistojen suunnittelu, ja jopa itse ohjelman valmistelu. Jatkossa nuoret pääsevät myös tiedottamaan hankkeen etenemisestä, seuraathan siis liiton SnapChattia ja Instagramia!