Virtaako sinussa sankariveri? – Suomen somalialaisten liitto haastaa luovuttamaan verta

Suomen somalialaisten liitto etsii afrikkalaistaustaista sankariverta. Käynnissä on nyt verenluovutuskampanja, joka kestää kesäkuun loppuun asti. Haluamme kannustaa afrikkalaistaustaisia luovuttamaan verta, sillä vain heiltä voi löytyä harvinainen veriryhmäyhdistelmä.

Potilaalle annetaan aina ensisijaisesti hänen oman veriryhmänsä verta. Tavallisesti luovuttajan etnisellä taustalla ei ole merkitystä, koska tärkeimmät ABO- ja Rh -veriryhmäominaisuudet ovat kaikilla ihmisillä samat.

Eri väestöissä esiintyy kuitenkin myös harvinaisia veriryhmiä tai veriryhmäyhdistelmiä, joita ei löydy lainkaan muilta. Silloin potilaalle tarvitaan verta samaan etniseen ryhmään kuuluvalta luovuttajalta, jolla on sama harvinaisuus. Esimerkiksi U-negatiivinen veriryhmä on nimenomaan afrikkalaissyntyisillä esiintyvä harvinainen veriryhmä (esiintyvyys alle 1 %). Tällä hetkellä afrikkalaistaustaisia luovuttajia on siis Suomessa liian vähän suhteessa väestöryhmän kasvavaan kokoon ja potilaiden määrään.

Miten voin auttaa?

Verenluovutus on konkreettinen ja helppo tapa tehdä hyvää. Potilaat Suomessa tarvitsevat joka päivä ainakin 800 verenluovuttajan apua. Vapaaehtoisten luovuttama veri auttaa yli 50 000 potilasta vuosittain. Tätä apua ei voi korvata rahalla tai lääkkeillä. Kaikenikäisille potilaille syntymättömistä vauvoista vanhuksiin annetaan verivalmisteita. Usein niiden avulla voidaan pelastaa elämä.

Tarkista ensin voitko luovuttaa verta. 

Kysymyksiisi vastataan mielellään maksuttomassa luovuttajainfossa p. 0800 0 5801. Auki arkisin klo 8-17.

Osallistuaksesi Suomen somalialaisten liiton verenluovutuskampanjaan, voit luovuttaa verta pääkaupunkiseudun veripalvelutoimistoissa (Sanomatalo, Kivihaka ja Espoo). Tarkista tästä Veripalvelun toimipisteet ja aukioloajat.

Muista mainita luovutuspaikan henkilökunnalle ilmoittautumisen yhteydessä, että kuulut VeriRyhmään SSL, jotta pisteiden laskenta onnistuu. Kaikille nimilistaan nimensä laittaneille ja verta luovuttaneille Veripalvelun pinssi ja haalarimerkki. Lisäksi kaikkien verta luovuttaneiden kesken arvotaan leffalippuja.

Huomioi nämä seikat ennen luovuttamista

  1. Testaa sovitko luovuttajaksi.
  2. Luovuttaaksesi verta, tarvitset suomalaisen henkilötunnuksen.
  3. Ota mukaasi virallinen, kuvallinen henkilötodistus (Suomen passi, virallinen henkilökortti) tai ajokortti. Mikäli henkilöllisyystodistuksessasi ei ole suomalaista henkilötunnusta, tarvitaan lisäksi erillinen todistus siitä (Kela-kortti tai maistraatin tai veroviranomaisten todistus suomalaisesta henkilötunnuksesta).
  4. Terveyskysely täytetään suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Verenluovutuksessa on pärjättävä ilman tulkin apua.
  5. Jos olet syntynyt malaria-alueella tai asunut alle 5-vuotiaana malaria-alueella, tehdään sinulle ensimmäisellä käyntikerralla malariavasta-ainetesti. Tällöin et vielä voi luovuttaa verta. Mikäli testi osoittautuu negatiiviseksi (saat vastauksen postitse parin viikon kuluessa), verenluovutus on mahdollista. Jotta voit luovuttaa verta, pitää edellisestä vierailusta malaria-alueelle (esim. Somalia) olla kulunut kolme vuotta. ​Jos et ole syntynyt tai asunut alle 5-vuotiaana malaria-alueella, seuraa vierailusta vain 6kk luovutustauko. Matkailun vaikutukset verenluovutukseen.

Veren tarve tällä hetkellä:

Ojenna kätesi ja liity hengenpelastajien joukkoon!

Tweettaa ja kannusta muitakin luovuttamaan sankariverta:

Tweet: Virtaako sinussa sankariveri? SSL järjestää verenluovutuskampanjan 1.4.-30.6.2018. Testaa sovitko luovuttajaksi: https://ctt.ec/XZ10d+ #ojennakätesi #veripalvelu #verenluovutus #veriyhdistäämeitä #SSLVeriRyhmä #Somaliliitto #sankariveri