Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla sukelletaan Dadaabin pakolaisleirin arkeen. Jos olet pohtinut, mikä saa ihmiset ylittämään meriä henkensä kaupalla, tutustu Dadaabiin. Maailman suurin pakolaisleiri sijaitsee itäisen Kenian aavikolla. Valtaosa 300 000-500 000 asukkaasta on tullut sodan repimästä Somaliasta.
Taustaksi:
Maailman pakolaisista valtaosa elää kehitysmaissa. Osa heistä on sullottu pakolaisleireille – sellaisille kuin Dadaab Kenian ja Somalian rajalla. Dadaabissa on pahimmillaan ollut puoli miljoonaa Somaliasta paennutta ihmistä. Heitä on yhä noin 230.000.
Dadaabin pakolaisleiri perustettiin Somalian sisällissodan alussa 27 vuotta sitten. Pakolaiset viruvat leirillä yhä, sillä heitä ei huolita muuallekaan. Keniakin haluaisi vähitellen tyhjentää Dadaabin ja se toivoo ihmisten lähtevän takaisin Somaliaan. Somalian humanitaarinen tilanne on kuitenkin edelleen sietämättömän vaikea, ja maassa on lähes miljoona maansisäistä pakolaista.
UNHCR toivoisi länsimaiden helpottavan Kenian taakkaa ja ottavan vastaan Dadaabin pakolaisia kiintiöpakolaisina. Yhdysvallat on aiemmin ollut Dadaabin asukkaiden tärkein uudelleenasuttaja, mutta presidentti Trumpin aikana politiikka on kiristynyt. Myös mm. Ruotsi ja Saksa ovat vastaanottaneet pakolaisia Dadaabista. Suomi ei.
Cinema Dadaab
Ohjaus: Kati Juurus
Käsikirjoitus: Kati Juurus
Tuotanto: Ari Lehikoinen / Yle
Kesto: 58 min
Ikäraja: K7
Näytökset
24.9. klo 20.45 Andorrassa
29.9. klo 14.30 Korjaamo Kino Kulmasalissa vieraana ohjaaja Kati Juurus.