Tässä blogissa puhutaan Somalian urheilusta ja missä lajeissa ne on hyviä.

Jalkapallo
Somaliassa pelataan monta eri urheilua, mutta niistä suosituimpia ovat jalkapallo ja yleisurheilu. Vuonna 1930 italialaiset toivat jalkapallon ja muita lajeja Somaliaan. Ensimmäinen urheilustadion rakennettiin Somaliaan noin 1950-luvulla. Somalialaisia joukkueita alettiin valmistaa ja ensimmäinen niistä oli joukkue nimeltä Ururka Dhalinyarada Soomaaliyeed (SYL), joka koostu teini-ikäisistä. Muita joukkueita on mm. Horseed FC ja Heegan FC, joiden välinen ottelu oli ensimmäinen suorana lähetetty matsi. Tärkeimmät jalkapalloliigat olivat Somali Cup ja Somali League.
Yleisurheilu
Kun kuulet yleisurheilusta ja Somaliasta sinulle tulee mieleen Abdi Bile, joka on vahvasti Somalian kuuluisin ja menestynein urheilija. Bile voitti 1500 metrin MM-kisat vuonna 1987 ja hän oli ensimmäinen somalialainen, joka on ikinä voittanut maailmanmestaruuden. Samana vuonna hän teki maailmanennätyksen, jota ei rikottu viiteen vuoteen, kun hän juoksi 1500 metriä ajassa 3 min 35 sec. Bile voitti taas kultaa vuoden 1989 Manner-cupissa ja Afrikan MM-kisoissa hän voitti hopeaa.
Somalialla on muitakin kuuluisia yleisurheilijoita, jotka edustavat eri maita. Esimerkiksi Mo Farah, joka edustaa Iso-Britanniaa, on yksi parhaista kestävyysjuoksijoista. Myös Mohamed Suleiman, joka edustaa Qataria, on voittanut niille kaikkien aikojen ensimmäisen olympiamitalin.
Teksti: Ahmed Sharif Adan
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.