Nuorten blogi: Nykynuoret ja puhelinaddiktio

Nykyään huomaa että nuoret ei tee paljon mitään ja ovat koko ajan puhelimella. Vaikka silloinkin, kun he ovat kavereiden kanssa ulkona silti huomaa sen, että melkein kaikki siellä ovat puhelimella. Koronan aikana tilanne on vaan pahentunut, koska silloin jouduttiin perumaan heidän treenit ja heille jäi enemmän aikaa olla netissä. Vapaa-ajan viettopaikat laitettiin kiinni Koronan takia ja oli paljon rajoituksia. 

Nykyään jos nuorilta kysytään, että minkä yhden tavaran ottaisit mukaan, vastaus on aina puhelin. Huonoja puolia puhelimessa on se, että se ei ole hyväksi silmille ja aivoille. Hyviä puolia puhelimessa on, että saat tietoa helpommin ja nopeammin. Nuorille lapsille esim. 2-4-vuotiaille suositellaan ruutuaikaa noin alle tunnin ja kouluikäisille alle kaksi tuntia päivässä.

Mitä ruutuaika tarkoittaa?

Ruutu-aika tarkoittaa digitaalisen laitteen ääressä vietettyä aikaa, esim. tabletti, puhelin, televisio ja niin edelleen.

Mihin ruutuaika vaikuttaa?

Niska, päänsärky ja selän alueen säryt voi olla vaikutuksia liiallisesta ruutuajasta. Se voi vaikuttaa myös silmien kuivumiseen, ärsyyntymiseen ja väsymiseen.

Teksti: Fartuun ja Samsam