Maailma tuli kylään

Moninaista Suomea juhlistettiin Maailma kylässä -festivaaleilla viime viikonloppuna 27.-28.5.2017 Helsingin Kaisaniemen puistossa.

Suomen somalialaisten liitto osallistui Maailma kylässä -festivaaleille ensimmäistä kertaa. Olimme samassa teltassa Moniheli ry:n, Anna Lindh -säätiön Suomen kansallinen verkoston ja Familia ry:n kanssa.

Järjestimme Moninainen Suomi -teltassamme monenlaista ohjelmaa mm. asunnottomuudesta, Syyrian naisista sodassa ja nuorten elämästä islamin maissa. Saimme mukavasti yleisöä puheohjelmillemme ja saimme sanomaamme moninaisesta Suomesta levitettyä. Teltassamme oli myös kartta, johon voi halutessaan merkitä mistä päin maailmaa on Suomeen saapunut.

 PopUp runohetkiä

Maailma kylässä: PopUp Runot

Nuorten kirjoittamia runoja.

Suomen somalialaisten liitto järjesti lauantaipäivän aikana PopUp Runous -hetkiä, joissa nuoret vapaaehtoiset lukivat itse kirjoittamiaan runoja. Runoja kirjoitettiin valmiiksi Runotyöpajassa aiemmin toukokuussa.

Runojen aiheiksi oli päätynyt niin ruoka, elämä, rasismi, kiusaaminen kuin Donald Trumpkin. Nuoret intoutuivat kirjoittamaan runoja monella eri tyylillä ja niin runsaasti, että niistä olisi saanut koottua isommankin runoillan aineiston.

Kesä
Minä olen rantatuoli auringon alla.
Olen hymy itkujen joukossa.
Olen virkistävä tuuli ahdingon keskellä.
Olen ystävä, kun kaikki muut ovat vihollisia.
Olen kesä pahuuden syövereissä.

Runon on kirjoittanut liiton vapaaehtoinen nuori.

Nuorten ääni esille omassa paneelissa

Nuorten paneelin osallistujia 2017.

Nuorten paneelin osallistujia ja Moninainen Suomi -teltan järjestäjiä 2017.

Järjestimme myös nuorten oman paneelin. SORA -hankkeen Marian Ismail veti vapaaehtoisten nuorten kanssa paneelin, jossa keskusteltiin korkeakoulujen ja yliopistojen pääsyvaatimuksista ja siitä pitäisikö niitä laskea vai ei. Osa nuorista oli selvästi sitä mieltä, että pääsyvaatimusten laskemisen myötä myös koulutuksen taso laskisi. Ääneen pohdittiin myös pitäisikö koulutuksesta periä maksua. Opintotukien vähentäminen nähtiin siten, että se voisi olla syy koulutusajan pitenemisille monien opiskelijoiden kohdalla, koska he joutuvat tekemään töitä opiskelun ohella.

Nuorten paneelissa keskusteltiin myös työllistymisestä ja siitä miksi nuoret eivät työllisty. Syyksi monet nuoret esittivät, että nykyään työantajilla on paljon vaatimuksia, eikä enää koeta, että todistukset riittävät vaan pitää olla kokemusta ja sen päälle vielä suhteita työpaikalle.

Paneelikeskustelussa keskusteltiin myös rasismista ja nuorten kokemuksista. Nuoret kertoivat omakohtaisesti kuinka he kokevat sekä arkirasismia, että järjestelmällistä rasismia. Osa nuorista toi esille, että arkirasismiin on helppo suhtautua kevyesti, koska se ei pohjaudu mihinkään faktaan. Järjestelmällinen rasismi koettiin enemmän uhkana hyvinvoinnille, koska samanlaisia mahdollisuuksia ei tarjota tasavertaisesti kaikille.

Katse kohti tulevaa

Liitolle ensimmäinen Maailma kylässä -festivaali oli menestys ja käännämme katseemme jo ensi vuoden festivaaliin ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Yhteistyökuvioita tullaan varmasti näkemään silloinkin. Suomen somalialaisten liitto haluaa kiittää kaikkia tämän vuoden yhteistyökumppaneita, vapaaehtoisia nuoria ja Moninainen Suomi -teltalla käyneitä! Nähdään ensi vuonna!